sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Jauhelihamunakas

Voi sen ylijääneen jauhelihakastikkeenlopun käyttää näinkin :D Jääkaapissa oli edelliseltä päivältä jäänyt jauhelihakastiketta, mutta sitä oli niin vähän, ettei siitä olisi riittänyt millään kahdelle hengelle perunan tai pastan kaverina, joten päädyin tällaiseen ratkaisuun... Ja oli muuten aikas hyvää!

Munakasseos:
3-4 munaa
3-4 rkl maitoa
aromisuolaa
valkopippuria
persiljaa/ruohosipulia

Täyte:
edelliseltä päivältä ylijäänyttä jauhelihakastiketta
tomaattia kuutioituna
Taco-tuorejuustoa

Sekoita munakasseoksen ainekset yhteen kulhossa. Kuumenna paistinpannu ja sulata siinä teelusikallinen rasvaa. Kaada munakasseos pannulle ja muutaman kerran ennen sen jähmettymistä hieman varovasti sekoita sitä reunoilta keskelle päin. tipauttele päälle muutama ruokalusikallinen jauhelihakastiketta (ei tarvitse etukäteen lämmittää, kuumenee munakkaan lämmöstä), kuutioitua tomaattia ja Taco-tuorejuustoa (Creme Bonjour). Paista, kunnes munakkaan pinta on hyytynyt ja tuorejuusto hieman sulanut. Valuta munakas puoliksi pannun reunan yli lautaselle ja käännä pannun reunan avulla toinen puoli munakkaan päälle. Sitten vaan syömään!

Kinkku-juustopiiras

Tämä ohje riittää uunipellilliseen!

Pohja:
150 g voi+100 g juokseva margariini
5 dl jauhoa
3 dl kaurahiutale
1 dl kauralese
Suola

Täyte:
350-400 g palvikinkkua (itse käytän ylikypsää palvikinkkupalaa)
5 dl ranskankerma
7 munaa
400 g emmental(-mozzarella)juustoraastetta
Tuoretta persiljaa
Fondia
Paprikajauhetta
Mustapippurirouhetta
(sipulia, paprikaa, minitomaattia)

Sekoita yhteen pohjan ainekset ja kauli leivinpaperin päällä uunipellin kokoiseksi siten, että taikina nousee myös hiukan pellin reunoille pitämään täytettä ”aisoissa”.

Pilko kinkku mahdollisimman pieniksi kuutioiksi, herneen kokoiset ovat aika sopivia. Jos lisäät piirakkaan kasviksia niin paloittele myöskin ne.

Sekoita yhteen ranskankerma, munat, persilja, juustoraaste ja mausta vasikanfondilla, paprikajauheella ja mustapippurirouheella.

Ripottele piiraspohjan päälle tasaisesti kinkkupalat ja kasvikset ja kaada muna-juustoseos myöskin mahdollisimman tasaisesti piirakan päälle. Paista uunissa alatasolla/toisiksi alimmalla tasolla 200-asteessa 30-40 minuuttia.

Persikka-rahkapiirakka

Pohja:
100 g voita
½ dl sokeria
1 muna
2½ dl jauhoja
½ tl leivinjauhetta

Täyte:
1 rs(170-200g) vaniljatuorejuustoa/maustamatonta tuorejuustoa
1 prk maitorahkaa tai vaniljamaitorahkaa
1 muna
0,75 dl sokeria
½ dl säilykepersikkalientä
1 rkl vaniljasokeria
1 tl perunajauhoja
1 rkl sitruunamehua
1 prk säilykepersikoita

Sekoita pohjan aineksista ensin yhteen sokeri ja voi. Sekoita erillisessä astiassa yhteen jauhot ja leivinjauhe ja lisää ne sekä muna sokeri-voiseoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja painele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle.

Sekoita yhteen säilykepersikoita lukuunottamatta yhteen täytteen ainekset. Sekoita huolellisesti, jottei seokseen jää paakkuja.

Viipaloi säilykepersikanpuolikkaat ja asettele ne tasaisesti piirakkataikinan päälle. Kaada persikoiden päälle rahkaseos. Laita 200-asteiseen uuniin 40 minuutiksi. Piirakka kannattaa syödä vasta kun on ehtinyt viilentyä, ei ole lämpimänä niin hyvää!

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Taustan päivitys ohi!

Sain nyt ainakin pääpiirteissään tuon uuden taustan kohdilleen. Nyt sitten olisi hyvä saada kommentteja siitä toimiiko kaikki niin kuin pitää! Eli jos joku osa taustaa näkyy jotenkin oudosti tai ei toimi (esim. kommentointi!!!) niin ilmoitelkaahan. Siis jos tämän blogin kommentointi ei toimi niin tietenkään siitä ei siis voi jättää kommenttia tähän blogiin :D Mutta voi käydä minulle tuolla Juuson blogin puolella jättämässä viestiä tai sitten pitäisi tuolla minun profiilissani olla ihan sähköpostiosoitekin. Kaikki palaute on tervetullutta, minä kun en ole tuossa pohjien teossa mikään kovin kokenut (nolo)

Blogitaustan päivitystä

Älkää tässä parin seuraavan päivän aikana ihmetelkö, jos blogin ulkoasu on hieman outo... Olen parhaillaan työstämässä uutta blogipohjaa ja se ei nyt kerralla tullutkaan kuntoon, joten joudun jatkamaan sitä vielä huomenna. Alkuperäinen tarkoitus oli saada se valmiiksi jo nyt tällä istumalla, kun kerrankin olen tässä koneella sopivasti yömyöhällä, jolloin täällä ei ehkä pahemmin ketään käy, mutta tulikin pieniä ongelmia taustakuvan ja headerin kanssa, joten täytyy niitä katsella sitten huomenissa, kun nyt en enää tänään jaksa...