lauantai 30. tammikuuta 2010

Broilertortillat

Broilerseos:
Noin 400 g maustamattomia broilersuikaleita
1 pss Santa Maria Fajita Spice Mix- mausteseosta
1-1½ dl vettä

Kasvisseos:
1 rkl (oliivi)öljyä
1 iso punainen paprika
1-2 sipulia
Grillausmaustetta

Vehnätortilloita

Lisäksi:
Salsakastiketta
Ranskankermaa
Jäävuorisalaattia palasteltuna

Ruskista kevyesti broilersuikaleet ja samaan aikaan voi toisella paistinpannulla kuumentaa öljyn ja lisätä viipaloidut paprikat ja sipulit sinne pehmenemään ja saamaan väriä.

Ruskistettujen broilersuikaleiden sekaan ripotellaan mausteseos ja lisätään vesi. Sekoitellaan ja miedolla lämmöllä paistellaan niin kauan kuin neste on haihtunut. Toisella pannulla kypsyvien kasvisten sekaan voi ripsauttaa hiukan grillausmaustetta.

Sitten vaan juuri ennen pannujen liedeltä nostamista tortillat mikroon minuutiksi lämpenemään ja kaikki ainekset tarjoiluastioihin ja syömään!

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Jauheliha-perunasoselaatikko

Perunasose:
Perunoita
Maitoa
Margariinia
Suolaa, aromisuolaa

Jauhelihaseos:
400 g naudan paistijauhelihaa
1-2 valkosipulinkynttä
(1 sipuli)
Grillausmaustetta
n. 3 rkl vehnäjauhoja
vettä
¼-½ lihaliemikuutiota
(vasikanfondia)
Mustapippurirouhetta, valkopippuria

Juustoraastetta
Korppujauhoja

Tee perunasose. Perunoiden kiehuessa tee jauhelihaseos: paista pannulla jauheliha ja sipulit, ripottele sekaan grillausmaustetta.

Jauhelihojen saatua riittävästi väriä pintaansa lisää joukkoon jauhot ja sekoittele seosta hetki pannulla. Lisää vettä sen verran, että lihat jäävät juuri peittoon. Lisää joukkoon alkuun ¼ lihaliemikuutiota, maista ja vasta tarvittaessa lisää enemmän tai vaihtoehtoisesti mausta riittävän suolaiseksi fondilla. Ripsauta sekaan myös musta- ja valkopippuria. Säätele veden määrää kastikkeen paksuuden mukaan, sen kuuluu olla paksua, jottei laatikosta tule liian märkää.

Voitele sopiva uunivuoka ja laita kerroksittain perunasosetta ja jauhelihaseosta, lihakerroksen päälle ripottele maun mukaan juustoraastetta. Päällimmäiseksi perunasosekerros, jonka päälle ripotellaan korppujauhoja. Paista uunissa (200 astetta) 30-45 minuuttia.

 

Pekoni-aurasalaatti

Lehtisalaattia
Jääsalaattia
(hieman rucolaa)
Kurkkua
Viinirypäleitä
Amerikanpekonia (leikkele pieniksi palasiksi ja paista hieman rapeaksi)
Aura Gold-juustoa

Tähän nyt ei ole sen kummempaa ohjetta kuin että leikkele pekoni pieniksi paloiksi ja paista hivenen rapeaksi, palastele muut ainekset ”salaattikokoon” ja sen jälkeen vain sekoitetaan kaikki yhteen. Siinäpä se!

Valkosipuli-juustoranskanleipä

Tämäntyylistä leipää oltiin tehty Keltaisessa keittiössä ja näytti ja kuulosti niin herkulliselta, että oli aivan pakko itsekin kokeilla! Hieman muokkasin ohjetta ja valkosipulivoin lisäksi laitoin leipään juustoraastetta.

Valkosipuli-juustoranskanleipä

1 Ranskanleipä
Valkosipulivoita (sekoitin itse suunnilleen suhteessa 75 g voita/2 valkosipulinkynttä)
Juustoraastetta oman maun mukaan (laitoin itse aika reilusti)
Viipaloi leipä 1-2 cm:n viipaleiksi siten, ettet viillä niitä kokonaan irti vaan jäävät hieman alareunoistaan toisiinsa kiinni. Laita viiltoihin valkosipulivoita ja juustoraastetta, ripota hieman juustoraastetta myös leivän päälle. Laita uuniin 200 asteeseen hetkeksi, kunnes juusto on sulanut ja hieman saanut väriä. 
Tätä söimme pekoni-homejuustosalaatin kera saunan jälkeen eräänä iltana ja oli kyllä hurjan hyvää, sopivat kivasti yhteen mauiltaan! Ainut, mitä jäin kaipaamaan oli se, että valkosipulivoin sekaan olisi voinut ehkä lisätä hieman yrttejä, persilja ja ruohosipuli sopisivat tosi hyvin! Ensi kerralla yritän muistaa… 

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Sinappinen porsaan sisäfilekastike

Porsaan sisäfilettä
Grillausmaustetta
Vettä
1 prk kermaa tai vastaavaa kasvirasvatuotetta
2-4 tl sinappia
½ lihaliemikuutiota+Vasikanfondia
Paprikajauhetta, mustapippurirouhetta
Maizena ruskea kastike-suurusta

Paloittele liha, paista ja mausta grillausmausteella. 
Lisää vettä ja puolikas lihaliemikuutio, hauduta 2 h. 
Lisää kerma, sinappi sekä mausteita ja fondia maun mukaan. 
Suurusta tarvittaessa sakeammaksi Maizenalla. 
Parasta perunamuusin kera. Varmaan toimisi myös riisin kanssa…

Tärkeää kommentoinnista!

Blogin kommentoinnissa on ollut ongelmia...  (angrycomp) Aiemmin luulin, että ongelma johtui omatekoisesta pohjasta, mutta nyttemmin tajusin, että vika ei välttämättä ole ollenkaan ollut minussa vaan siinä, ettei tuo aiemmin valitsemani kommentointityyli tahdo muillakaan täällä Bloggerissa toimia. Joten olen muuttanut sen, nyt pitäisi kommentit tulla läpi ihan normaalisti :) P.S. Ja niitä olisi hurjan kiva saada!