sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Maitopotut

Tämä oli lapsena lempiruokaani :) En tiedä tehdäänkö tätä muuallakin päin Suomea, mutta ainakin meillä Oulun seutuvilla tätä kokkailtiin. Tämä on ilmeisesti niitä perinneruokia, joihin tuntuu olevan yhtä monta erilaista reseptiä kuin on kokkejakin: osa esim. tekee tämän uusista perunoista. Itse olen kuitenkin tottunut tekemään tämän tällä tavoin. Lapsuus ja kesäpäivät maalla tästä tulee mieleen... monesti keiton päälle vielä silputtiin tuoretta sipulinvartta... Vaikka nykyisin en enää pohjoisessa asustelekaan niin yhä tätä ruokaa tulee aika useinkin keitettyä: on halpaa, hyvää ja nopeatekoista. Usein keitän ison kattilallisen maitopottuja, kun tuntuu että on flunssa iskemässä. Se on minulle ehkä samalla silloin jonkinsortin lohturuokaa ja samalla kuuma liemi tekee kipeälle kurkulle hyvää :)

Keittoon siis tulee:
Perunoita (itse laitan yleensä noin 10 kpl, vähän riippuen perunoiden koosta)
1 sipuli
Maitoa
Voita
Suolaa, aromisuolaa

Kuori ja paloittele perunat "keittokokoisiksi" paloiksi. Puolita sipuli ja pilko toinen puoli pieneksi silpuksi ja toinen jätä ehkä hieman karkeammaksi. Laita perunat ja karkeampi sipulisilppu kattilaan ja kaada päälle vettä niin, että ainekset peittyvät. Lisää keitinveteen suolaa (ehkä noin 1 tl), riittävästi ettei perunoista tule vetisen makuisia. Keitä perunat kypsiksi saakka. Kaada vesi pois (kattilankansi päälle niin onnistuu helposti) ja lisää maitoa niin, että perunat jäävät peittoon. Lisää myös hienompi sipulisilppu ja nokare voita. Nosta hellalle ja kuumenna höyryävän kuumaksi (muista sekoitella, palaa tosi helposti pohjaan!), mausta kuumenemista odotellessasi suolalla ja aromisuolalla. Muita mausteita tähän ei mielestäni kuulu! Yksinkertaista mutta niin hyvää!