tiistai 1. maaliskuuta 2011

Sulatejuustoinen broilerkeitto

Broilerinsuikaleita+ruokaöljyä (itse käytin miedosti suolattuja Kariniemen kananpojan kevyitä fileeviipaleita, en koko 600g pakettia vaan toisen ruoan teosta ylijääneen osan eli ehkä 200-300g)
1 valkosipulinkynsi
Paprikajauhetta, currya
½ punaista paprikaa pieninä kuutioina
Vettä
Perunoita (itsellä oli 6 tosi isoa=ehkä 8-10 keskikokoista)
1 kana- ja 1 kasvisliemikuutio
½-1 pss nuppuvihanneksia
1 pieni rasia sulatejuustoa

En tiedä kaipaako tämä sen kummempia ohjeita, mutta ruskistelin broiskut öljyssä teflonkattilan pohjalla, lopuksi lisäsin mukaan ihan silpuksi pienityn valkosipulinkynnen, paprikajauhetta, currya ja palastellun paprikan ja kuullottelin niitäkin ihan hetken. Sitten vaan lisäsin palastellut perunat, liemikuutiot, pakastekasvikset, sulatejuustot ja vettä niin että kaikki peittyivät. Sitten vaan keitellään kypsäksi.

Olin jo pitkään haaveillut tuosta sulatejuusto-broileryhdistelmästä ja kimmokkeen tähän keittoon sain täältä. Muokkasin ohjetta vaan enemmän omien mielihalujen mukaiseksi. Ja tämä keitto oli kyllä hurjan hyvää, oikeastaan ihan juuri sen makuista kun olin tavoitellutkin. Takuulla jää meidän vakiruokaohjeisiin!

1 kommentti:

kitinen kirjoitti...

Sulatejuusto ja broileri on kyllä ihan paras yhdistelmä! Niin keitossa kuin pastakastikkeessa tai laatikkoruoissakin :P`´` Mä tosin en ikinä ole kauheasti syönyt keittoja ja nykyäänkin laitan sulatejuustoa melkeinpä kaikkiin keittoihini :D